Säde 9 – Ilo

Säde yhdeksän muistuttaa ihmiskuntaa ilon ja naurun merkityksestä. Elämä osaa joskus olla raskasta ja vaikeatakin. Jokainen meistä voi tunnistaa jonkinlaisen raskauden eläessämme täällä ajassa. Tämä raskaus johtuu egomme tuomasta painosta. Eläessämme täällä Telluksen pinnalla me kulutamme energiaa, josta suurin osa kuluu ajatteluun. Energiaa ei siis niinkään kulu kehomme ylläpitoon kuten voisimme luulla. Negatiivinen ajattelu muuttaa kulutuksen kaksinkertaiseksi. Tästä syystä korkea ajattelu on yksi kehon hyvinvoinnin avain.

 

Ilo ja nauru palauttavat meidät omaan todellisuuteemme. Tämä johtuu ilon korkeasta luonteesta. Pyyteettömän Rakkauden luodessa maailman hän käytti ilon voimaa. Ilo on korkein luomisvoima kaikista: se tavallaan täydentää kaiken luomistyön. Ilman iloa luomisestamme puuttuu henki. Ajatellaanpa vaikka taiteilijaa, joka käyttää luomisen voimaa maalatessaan tai muovatessaan jotain materiasta. Hänen saadessaan inspiraation, alkaa tulosta syntyä, jolloin myös luomisen ilo ilmenee. Hetkinä joina ei tapahdu mitään, myös ilo puuttuu. Luovaa työtä tekevä elää ja hengittää jumalallisesta ilosta. Ilolla luodessasi kaikki muuttuu helpoksi ja sujuvaksi.

 

Ihmisen sisällä on sellainen pieni, mutta sitäkin tärkeämpi osanen, eli sisäinen lapsi. Tämä lapsi tarvitsee säännöllisesti huomiota ja huolenpitoa. Jos sisäinen lapsi voi huonosti, sinäkin voit huonosti. Älä siis koskaan hukkaa tai unohda tätä herkkää osaa itsestäsi – hän on tavallaan sisäinen mittari omalle hyvinvoinnillesi. Itse kärsin jossain vaiheessa kovasti, sisäisen lapseni voidessa huonosti. Sisäinen lapseni oli kuolla! Olin unohtanut ravita ja pitää huolta tästä hiljaisesta osasta sisälläni. Onneksi minulla ystävä, joka auttoi minua herättämään sisäisen lapseni. Hän sai minut nauramaan jälleen hauskoilla jutuillaan. Ilman ystäviä emme voisi jakaa sydämemme iloa. Onkin erityisen tärkeää muistaa leikkiä ja leikitellä, aikuisenkin. Ilottelu ja nauru pitää sisäisen lapsesi vireänä ja hyvinvoivana. Aikuiselle leikki on vain hieman erilaista. Vapaina olentoina voimme harrastaa mitä tahansa, kunhan se ei vahingoita ketään. Jos sinulla ei ole harrastusta hanki sellainen. Se tuo hyvää tasapainoa elämääsi.

 

Miksi ilo ja nauru sitten ovat niin tärkeitä? Tärkeän niistä tekee se, että ne saavat meidät voimaan paremmin henkisesti ja fyysisesti. Ollessamme huonotuulisia ja äreitä mikään ei oikein tahdo onnistua. Tämä tekee kehomme happamaksi ja se vanhenee nopeammin. Solut aina kuuntelevat ja reagoivat kaikkiin mielentiloihimme. Ei ole siis terveellistä lipsua pois ilon tilasta. Ilon tilan saavuttaminen ei aina ole helppoa, mutta on ihmisen oma tietoinen päätös, valitseeko hän ilon elämäänsä. Siihen pyrkiminen ja sen tahtominen johtaa meidät lopulta autuuden ja rentouden tilaan. Tärkeää on olla ensin läsnä hetkessä ja olla sydämessään sekä rakkaus. Säteen Arkhaienkeli Samuel säteilee tätä tietoisuutta ihmiskuntaan juuri nyt.

 

Mille sitten saa nauraa ja mikä on tämän jumalallisen ilon oikeaa ilmentämistä? Oikea ilo kumpuaa sydämestä. Se tulee luontaisesta sydämen kepeydestä. Ilo on kuin keijukaisten tanssia vihreillä lehdillä aamukasteisessa metsässä. Se on kuin auringonvalon leikkiä kevätpurossa. Oikea ilo ei purskahda nauruun jos toinen ihminen epäonnistuu tai menettää jotain. Oikeassa muodossaan se iloitsee toisen menestyksestä ja onnesta. Ilo purskahtaa nauruun kepeästi jos sydämesi on auki. On kuitenkin vaikeampi määritellä sitä, mille saa nauraa kuin sitä, mille ei. Mielestäni siihen hyvänä mittari on, että vahingoitatko jotakuta naurullasi. Pilkka ei koskaan ole jumalallista iloa. Hyväksy siis omat epäonnistumisestasi ja hyväksy toistenkin, hiljaisella arvostuksella ja ymmärtämisellä. Se luo rauhaa. Toisinaan myös omille epäonnistumisille on hyvä nauraa: emme suinkaan ole virheettömiä!

 

Sinun tehtäväsi on opetella iloitsemaan elämästäsi. Saat tähän apua niin toivoessasi: Säteen mestari Vosloo on ilon ja naurun mestari. Pyydä häntä näyttämään tie todellisen ilon lähteelle. Arkhaienkeli Samuel voit puolestaan pyytää löytämään ilon mukaan arkesi pieniin hetkiin. Ota ilo vastaan ja kuuntele sen hihittelevää olemusta.

 

Kategoriat: : 12 Sädettä