Tämä on Pyyteettömän Rakkauden luomisen säteitä käsittelevän, kaksitoistaosaisen kolumnisarjan viimeinen osa. Kaikki säteet ovat pitäneet sisällään eri puolia ihmisyytemme polulta. Mielestäni kaikilla säteillä ja niiden mestareilla on oma ja tärkeä tehtävänsä 12:sta säteen hierarkiassa. Tässä viimeisessä tekstissä esittelen kahdennentoista säteen, joka on kaikkein korkeavärähteisin ja mielenkiintoisin säde. Kyseinen säde yhdistää kaikki aiemmissa kolumneissa esitetyt säteet yhdeksi kultaiseksi valoksi.
Kahdennentoista säteen tehtävänä on nostaa meidät korkeisiin valon ja rakkauden taajuuksiin.
Kultainen energia, jota tämän säteen kautta vuodatetaan, on puhdasta tietoisuutta ja valaistumisen energiaa. Koskaan aiemmin ei meillä ole ollut tällaista mahdollisuutta kehittyä yhden elämän aikana. Aiemmin meidän täytyi kulkea läpi monimutkaisten oppijärjestelmien ja uskontojen, opetellen elämään ihmisiksi. Käytössä olivat myös vaaralliset ja turhat vihkimystunnelit, joissa kokelas henkensä uhalla kävi läpi erilaisia fyysisiä ja henkisiä testejä. Arki on kuitenkin haastavin ja samalla mitä parhain tapa opetella ihmisyyttä.
Nyt valaistuminen voi onnistua yhden elämän aikana, eläen arjessa kaikkien muiden ihmisten keskellä.
Moni meistä on voinut tuntea, että olemme jo oppineet tätä elämää varten asetetut haasteet, aivan kuin tämä elämä olisi jo eletty. Tästä johtuen voit olla ihmeissäsi siitä, mitä nyt on tapahtumassa. Tunne siitä, että elämässä on jo saavutettu kaikki se, mitä tähän elämään on tultu tekemään, on kuitenkin täysin normaalia sekä oman henkisen kehityksen että luomakuntien evoluution kiihtyessä. Epätietoisuuden vaihe menee kuitenkin ohi pian, ja voit antaa uusille, opettavaisille kokemuksille luvan virrata elämääsi. Tästä syystä, on tärkeää kilvoitella kohti Korkeimman minämme valoa ja yhdistyä siihen: sieltä löytyy kaikki vastaukset elämäsi keskeisimpiin kysymyksiin. Tämän säteen tarkoituksena on herättää valaistumisen ja kultaisen energian lähde ihmiskunnan jokaisen jäsenen sydämessä. Työ etenee hitaasti, sillä maapallolla vallitsee suurimmaksi osaksi vapaa tahto.
Kultaisen energian saavuttaessa sydämemme valotemppelin meissä herää voimakas tahto mennä henkisesti eteenpäin. Kultainen energia on edennyt joutuisasti 2000-luvun aikana. Nyt maapallolla on jo noin 275 000 valaistunutta. Ensimmäinen kultaisen valon vuodatus pyyhkäisi läpi sydämiemme vuonna 2001. Sen jälkeen olemme saaneet kokea vastaavia energiavuodatuksia vuosina 2007 ja 2014. Seuraava energiavuodatus on jo kehittymässä ja se lähetetään meille vuoden 2017 huhtikuussa. Tämä tulee olemaan hyvin tärkeä vuodatus, sillä se tuo mukanaan monenlaisia, usein varsin merkittäviä ja yllättäviäkin muutoksia elämäämme: Kansat saattavat haluta jonkun muun valtion yhteyteen tai jotkin maat saattavat erota eri kansoiksi. Ihmisillä voi tulla pakottava tarve erota puolisostaan ja työntekijöillä voi tulla polttava halu toiseen työhön. Myös politiikassa on odotettavissa muutoksia, esimerkiksi uusien liikkeiden ja puolueiden syntyessä. Muutos tulee lyömään läpi kaikilla elämänalueillamme samanaikaisesti. Anna muutoksen tapahtua, niin voit kokea suurta vapautumista. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän pitää jättää pois tietoisuudestamme ja sydämestämme vanhat oppirakenteet ja ottaa vastaan uusi, päivitetty tietoisuus ja valo.
Älä pelkää jos koet maailman muuttuvan liiaksi ympärilläsi, ja jos tunnet siihen liittyvää voimakasta sisäistä ahdistusta – tämä johtuu sydämesi voimakkaasta avautumisesta.
Kultaisen säteen mestarina toimii mestari R. Moni muistaa hänet sädemestarina sekä monista eri rooleistaan ihmiskunnan auttajana, erityisesti Euroopassa. Hänen tehtävänään on kirkastaa meille korkeampi ymmärrys. Tämä ymmärrys vapauttaa meidät uskomuksistamme ja johtaa siten meidät vapauteen aineen harhasta.
Tämän säteen Arkhai-enkelinä toimii Elethiel. Hän on enkeli, jossa on yhdistyneenä kaksi arkkienkeliä: Elethielin maskuliininen puoli on monelle tuttu Sanat Kumara, joka toimi aiemmin maan sisäisenä hallitsijana. Feminiininen puoli Elethielistä on Lady Venus, joka kuului Atlantiksen aikaan maan sisäiseen hallintoon edustaen Pyhää henkeä. Sanat Kumara ja Lady Venus ovat seuranneet ja ohjanneet ihmiskuntaa sen vauvaiästä saakka. Nykyisin Heidän tehtävänään on näyttää ihmiskunnalle, että valaistumisen ja ylösnousemus on mahdollista kenelle vaan.
Kaikki kaksitoista sädettä ovat osoitusta Pyyteettömän Rakkauden monimuotoisuudesta ja siitä, kuinka säteet ovat lisääntyneet ihmisen kehityttyä kohti korkeampia ulottuvuuksia. Alkuaan käytössä oli ainoastaan kolme pääsädettä, sitten määrä nousi noi 3000 vuotta sitten kuuteen. Muutos seitsemään säteeseen tapahtui ajanlaskumme alussa Jeesus Nasaretilaisen tuodessa keskuuteemme Pyyteettömän Rakkauden lain. Säteiden lisääntyminen ihmiskunnan kehityksen myötä kertoo siitä, että olemme ihmisinä kykeneväisiä etenemään henkisellä polulla muuttamalla ajatteluamme rakkaudellisempaan suuntaan. Emme näin ollen enää keskity pelkästään alempaan luomiseen, vaan tahdomme jo jotain enemmän. Yhä useampaa ihmistä kiinnostaa henkisyys ja kehittyminen kohti Pyyteentöntä Rakkautta.
Ihmiskuntamme on erikoisessa asemassa, sillä se on mennyt syvimmälle kaikkiin alempiin tunteisiin kuin mikään muu ihmiskunta ennen tätä. johtuen siitä, että olemme vieneet valon syvemmälle aineeseen kuin mikään aiempi ihmiskunta, meistä on tulossa kultainen enkelikunta, joka nousee eetteritasolle. Juuri nyt kaikkialla maailmankaikkeudessa katseet ovat kohdistuneet meihin, sillä jos onnistumme luomaan kultaisen ihmiskunnan, me ylösnousemme. Tämän seurauksena myös planeetastamme tulee kultaisen-energian täyttämä ja se nousee kanssamme eetteritasolle. Luomamme kultaisen valon on mahdollista edetä myös koko aurinkokuntaamme, ja lopulta voimme olla luomassa kultaista galaksia.
Keskity siis elämässäsi sydämesi herättämiseen ja todellisen itsesi löytämiseen, sillä tämä johtaa sinut lopulta syvään autuuden tilaan.
Kategoriat: : 12 Sädettä