Kategoriat
Yleinen

Satu kaksoisliekistä

Teksti: Juha Korhonen

Piirros: Lasse Ahonen

Olipa kerran kaksoisliekki, alkavat monet tarinat – niin kuin tämäkin. Yllättävän moni henkinen ihminen on koettanut löytää omaa kaksoisliekkiään, eli niin kutsuttua parisieluaan. Siitä on tullut jopa jonkinlainen ilmiö, joka aika ajoin pulpahtaa pinnalle. Myös moni henkinen kanavoija on kirjoittanut kolumneja ja artikkeleita aiheesta.

Itse törmäsin aiheeseen ensimmäistä kertaa ollessani vähän päälle kaksikymppinen, tavatessani ensimmäistä kertaa oman kaksoisliekkini inkarnaation (tiesithän, että toisin kuin usein luullaan, kaksoisliekimme inkarnaatioita on useampia kuin vain yksi, jopa samanaikaisesti). Kokemus oli hämmentävä. Hän oli minua noin parikymmentä vuotta vanhempi nainen. Ikäerosta huolimatta tunne ja energia välillämme oli hyvin vahva. Se sai meidät molemmat sekaisin. Hän oli naimisissa ja minä olin sinkku. Olin nuori ja täysin kokematon vastakkaisen sukupuolen suhteen. Kunnioitin hänen parisuhdettaan, mutta tästä huolimatta energia veti meitä molempia puoleensa. Meditoimme aika usein yhdessä ja hiilasimme toisiamme. Energia oli aina sanoinkuvaamaton. Emme juurikaan puhuneet aiheesta, ja kun puhuimme, silloinkin kiertoilmauksin. Keskustelimme kyllä menneistä elämistämme: niistä yhteisistäkin. Vuodet kuluivat ja jossain vaiheessa vedimme yhdessä jopa meditaatioryhmää. Pidätimme aina hengitystämme toistemme seurassa. Lopulta muutaman vuoden kuluttua ensitapaamisestamme puhuimme jopa parisuhteestakin, mutta asiaa pohdittuamme päätimme, ettemme kuitenkaan etenisi asiassa pidemmälle. Se oli molemmille hyvä ratkaisu.

Kului jälleen vuosia, välissä menin naimisiin ja sain lapsiakin. Sitten tapasin nuoren naisen, jonka energia oli aivan uskomaton. Luulin häntä tämän energian perusteella kaksoisliekikseni. Oppaani olivat hiljaa. Hän kuitenkin oli vain sielunkumppanini, jonka kanssa meillä oli säilynyt yhteys kaukaa galaktisista sodista alkaen. Tarvitsin tuon hurmaannuksen hetken oppiakseni aiheesta lisää. Vaikka kyseinen tapaaminen vaikutti
avioliittooni, se ei vielä johtanut eroon.

Jo ennen ensimmäistä avioliittoani minulle oli annettu oppiläksyksi löytää oikeanlainen parisuhde. Kesti kauan ennen kuin löysin sellaisen. Vaikka sielunkumppanini tapaaminen ei johtanutkaan mihinkään, erosin vaimostani melko pian hänet tavattuani. Ero oli ollut tekeillä jo muutenkin, ainakin vuoden verran. Vaimoni ei ollut kaksoisliekkini, mikä ei kuitenkaan ajanut meitä erillemme, vaan muut ongelmat parisuhteessamme, mukaan lukien se, että suhteemme oli karmallista laatua. Eron jälkeen ajauduin pariksi vuodeksi turbulenssiin, jossa ilo kaikkosi minusta lähes tyystin. Tuolloin pääsin opettelemaan toisen vihkimyksen oppiläksyjä (ks. vihkimyksistä lisää esim. Ihmisen kultainen kirja, Korhonen 2014).

Koulutukseni oli kuitenkin vasta alussa ja turbulenssivaiheen jälkeen koetin nousta takaisin jaloilleni. Vaikka tilasin enkeleiltä itselleni parisuhteen, kaksoisliekin tai vaikka mitä, en löytänyt itselleni kumppania. Pari vuotta kipuiltuani ja tuskailtuani asian kanssa, tajusin jääneeni kiinni entisen vaimoni energiaan. Hän oli kuitenkin sielunkumppanini, jonka kanssa olin viettänyt useita elämiä yhdessä. Sielunkumppani henkisessä merkityksessä tarkoittaa sellaista läheistä sielua, jonka kanssa on tullut vietettyä yleensä ainakin viisi inkarnaatiota erilaisissa parisuhteissa ja perhesuhteissa. Tuttu sielu siis. Heti kun vapautin itseni energeettisesti edellisestä suhteestani, tapasin toisen kaksoisliekkini inkarnaation. Viiden kuukauden ajan energia oli jälleen huumaavaa ja elämä hymyili. Tämänkin suhteen oli kuitenkin tarkoitus päättyä, ja niin elämän olosuhteet ajoivat meidät erilleen. Tunsin
kuitenkin saaneeni elämäni takaisin: kyseinen ihminen auttoi minua ymmärtämään oman ainutkertaisuuteni ja näin menetetty itseluottamukseni palasi. Eheydyin niin miehenä kuin ihmisenäkin. Täydellisen parisuhteen etsintä kuitenkin jatkui.

Asuttuani muutaman vuoden Kuopiossa, jonne olin muuttanut perheeni vuoksi, muutin takaisin kotipaikkakunnalleni Jyväskylään. Koetin rakentaa uutta elämää. Parisuhde löytyi jälleen, mutta vain noin puoleksi vuodeksi. Sen jonkin huumaavan kokemuksen etsintä oli kuitenkin alitajuisesti käynnissä. Etsin ja kaipasin rinnalleni kaksoisliekkiä. Seuraavassa helmikuussa tapasinkin jälleen uuden, eli kolmannen kaksoisliekkini inkarnaation. Hän oli mielestäni kaikkea sitä mistä olin ikinä unelmoinut. Elämäntilanteemme kuitenkin heittivät meidät erilleen. Tämä järkytti minua aika tavalla. Elin vain monta kuukautta murehtien kohtaloani, kunnes tajusin jotain merkittävää: olin elänyt kaksoisliekkiharhassa! Ymmärsin, ettei meidän ihmisinä välttämättä kuulu elää kaksoisliekkimme kanssa, ellei kyseessä ole jokin korkea henkinen tehtävä, jota toteutetaan yhdessä.

He ketkä ovat joskus tavanneet kaksoisliekkinsä inkarnaation, tietävät miltä se tuntuu. Jokainen solu kehossamme herää eloon ja hormonit alkavat hyrräämään aivan kuten keväällä, mutta tuhatkertaisesti voimakkaammin. Olo voi olla aika huumaava ja tunne on molemminpuolinen. Tämä huuma hämää oivallisesti molemmat osapuolet. Ongelmallista on kuitenkin tarkoitus. Kaksoisliekkien kohtaamisista 99,9 prosentissa tapauksista osapuolten elämänsuunnitelmiin ei kuulu yhdessäelo. Tämä ilmenee usein elämänolosuhteina: toinen tai molemmat ovat varattuja, ikäero on huomattava tai toinen on jo rakkaudentäyteisessä parisuhteessa. Variaatioita on monia.

Elämä vaikuttaa itsepintaisesti pitävän meidät erossa kaksoisliekistämme – tai siltä se ainakin tuntuu.

Jonkin asian haratessa vastaan, meidän on kuitenkin hyvä ymmärtää sen syvempi merkitys: istua alas ja kysyä itseltämme miksi? Miksi elämä ei tahdo minun juuri nyt löytävän oikeanlaista parisuhdetta? Miksi minua estetään? Vai estänkö itse itseäni saavuttamasta onneani? Useimmissa tapauksissa vastaus viimeisimpään kysymykseen on kyllä. Me siis itse estämme itseämme löytämästä rakkauden. Tämä johtuu siitä, että
elämme ihmisen tai alemman minämme maailmassa, ymmärtämättä todellisuutta. Edellisten kysymysten sijaan meidän pitäisikin siis pikemminkin kysyä, että mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Mistä minun olisi luovuttava, jotta voisin oppia läksyt joita minulle yritetään opettaa? Miksi en ota vastaan rakkautta elämääni?

Nämä kysymykset laittoivat minut todella miettimään elämääni. Pakottauduin istumaan kuvainnollisesti nurkkaan ja ravistelemaan itseni hereille todellisuuteen. En ollut aiemmin nöyrtynyt tutkimaan syitä omaan kamppailuuni, mutta nyt minun oli pakko. Asetin itseni nurkkaan siksi, koska aloin menettää mielenkiintoni koko elämääni kohtaan. Ilo oli jälleen tipotiessään. Ilon kadotessa elämästämme, meidän tulee valpastua katsomaan kulkemaamme polkua ja miettiä missä meni pieleen ja mitä voisimme tehdä löytääksemme sen takaisin elämäämme. Ensin meidän on kuitenkin lähdettävä alusta liikkeelle, eli tilanteeseen johtaneista syistä: Mikä meissä on se muutettava asia, joka seisoo itsemme ja onnellisuutemme välissä? Kyseessä on jokaisen ihmisen henkilökohtainen kokemusmaailma, jossa kietoutuvat toisiinsa tämän ja menneiden elämien kokemukset sekä oppiläksyt. Yksinkertaisesti asiat, joita meidän sielullamme on opeteltavanaan kaikkien inkarnaatioidensa aikana. Olen vuosien aikana opastanut satoja ihmisiä löytämään todellisen itsensä (eli sisäisen jumaluutensa) ja erityisesti löytämään ensin itsensä ihmisenä. Se on tärkein asia niin henkistä tietä kulkiessamme kuin hakiessamme oikeanlaista parisuhdetta.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin selvittää, mikä elämässämme on totta ja mikä harhaa. Ovatko kaikki oppimasi asiat, joita on elämäsi aikana kertynyt melkoinen määrä, oikeasti totta? Onko se kuva, jonka olet maailmastasi luonut varmasti oikea? Hyvä olisi myös selvittää se, mitä olet opettelemassa täällä ihmisenä. Mitkä ovat oppiläksyjäsi? Mitkä ovat heikkouksiasi? Lisäksi kannattaa käydä perusteellisesti läpi se, minkälainen suhde sinulla on ollut omiin vanhempiisi ja mitä heidän uskomuksiaan kannat mukanasi? Ovatko ne samoja jotka rajoittivat vanhempiasi kehittymästä henkisesti? Iso asia on myös ymmärtää, että sinä olet ainutkertainen ja upea juuri sellaisena kuin olet. Sinä ansaitset kaiken rakkauden, hyväksynnän ja vain kaiken parhaan. Tyytyminen johonkin vähempään merkitsee sitä, että et ajattele olevasi riittävän arvokas saamaan sitä, mitä oikeasti toivot elämääsi. Itsetunto on tärkeää kasvattaa vahvaksi. Kuten Ystäväni Jukka Hirvonsalo tokaisi joskus, että Rakasta itsesi “hengiltä”. Minusta tuo lause kertoo olennaisen: Sinun tulee antaa itsellesi anteeksi ja rakastaa omia virheitäsi ja puutteitasi – vain siten itsetuntosi voi eheytyä. Lisäksi arvosta itseäsi kaikessa.

Älä anna itsesi ihmisenä olla ilman rakkautta. Ota vain vastaan!

Työssäni kuulen paljon samankaltaisia tarinoita, joissa parisuhde on heikko ja perustunut lähes aina karmalliselle pohjalle. Me kaikki olemme eläneet karmallisessa liitossa, jossa ei ole ollut kysymys rakkaudesta vaan selvittämättömästä alemmasta suhteesta jonkun toisen sielun kanssa. Minäkin elin tällaisessa suhteessa. Karma oli johtanut meidät yhteen. On kuitenkin muistettava, että karman takana on aina oppiläksy, jota olemme opettelemassa. Karma tai jokin muu side (lukuunottamatta kaksoisliekkejä) ihmisten välille ei koskaan synny tyhjästä vaan yhdestä ajatuksesta, joka toistuu. Ajattelumme synnyttää tunteen jota lähdemme seuraamaan. Ihmisen ajattelun kehityttyä, olemme tulleet voimakkaiksi ajattelijoiksi. Jopa 2-3 ajatusta luo meille tunteen ja ajatus fyysisoituu astraalikehoon. Ajattelumallimme jatkuttua, tunne vahvistuu ja 40-50 ajatuksen jälkeen ajatuksemme tulee todeksi jo eetteritasolle. Fyysiseen kehon saavuttamiseksi tarvitsee meidän ajatella vain 200-300 ajatusta. Toisin sanoen voimme todella nopeasti luoda todeksi omat pelkomme, vihamme tai vaikkapa sairauden.

Toinen asia joka vaikuttaa myös ihmissuhteisiin on se, että erehdymme helposti vannomaan, lupaamaan ja tekemään myös sopimuksia, jotka voivat pitää meitä tietämättämme otteessaan monia, jopa kymmeniä tai satoja elämiä. Tietämättämme kannamme solumuistissamme kaikki vanhat vannomiset ja lupaukset, joita olemme menneet tekemään kaikkien sielumme inkarnaatioiden varrella. Niitä voi olla satoja tai jopa
tuhansia. Sielumme kantaa lisäksi tukun sopimuksia, joita emme aina huomaa, tai tiedä edes olemassa olevankaan. Niitä voi olla monienkin elämien takaa. Saatamme esimerkiksi vannoa pysyvämme yhdessä jonkun kanssa ainiaan tai lupaamme auttaa jotakuta tuli vastaan sitten vaikka minkälainen elämäntilanne. Nämä sitoumukset on tietenkin
purettava, ennen kuin uudessa suhteessa voidaan täydellisesti onnistua.

Mikä sitten tarkemmin ottaen on tämä kaksoisliekki, josta puhutaan niin paljon, ja mikä on sen suhde sen eri inkarnaatioihin? Ihmisen rakenne on ollut ihmiskunnalta salattua tietoa vuosituhansia. Intialaiset Veda-kirjat ovat kertoneet siitä jo kauan sitten. Kirjoituksissa eritellään kolme sisäisen olentomme olemuspuolta: sielu (kama-manas), korkein minä (monadi) ja sisäinen jumaluus (aatma). Minä kutsun sisäistä jumaluuttamme osittain teosofisella nimityksellä Sisäiseksi Kristukseksi. Sisäinen jumaluutemme lähettää maailmaan monta monadia eli korkeinta minää, kaikkiaan 12. Jokainen korkein minä puolestaan lähettää syntymään ihmiseksi maksimissaan neljä sielua yhtä aikaa

Sisäinen Kristuksemme on kahdeksannessa ulottuvuudessa jakautunut kahtia feminiiniseen ja maskuliiniseen puoliskoon. Näistä kahdesta puoliskosta käytän nimeä kaksoisliekki. Tavatessamme toisen puoliskomme inkarnaation täällä elämämme aikana, hän on kaksoisliekkimme inkarnaatio. Ymmärrettyämme todellisen itsemme laajuuden ja suuruuden voimme tajuta, että voimme elämämme aikana kohdata montakin kaksoisliekkimme inkarnaatiota. (ks. Ihmisen kultainen kirja, Korhonen 2014).

Vaikka aiemmin sanoin, että yleensä emme elä oman kaksoisliekkimme kanssa, se ei silti ole mahdotonta. Elin parikymppisestä asti siinä harhassa, että en voisi elää kenenkään muun kuin kaksoisliekkini kanssa ja se ajoi minut pois todellisuudesta. Se oli eräänlainen harhan verho, joka oli minulle oivallinen oppiläksy: Huomasin, että koko elämäni pyöri tämän asian ympärillä ja esti minua elämästä täysillä. Kyseiseen tunteeseen kertyi siis eräänlainen ajatuskimppu, joka ohjaili tekemisiäni. En toisin sanoen ollut vapaa, vaan pakkomielteeni kahlitsema.

Kokemuksieni perusteella voin siis sanoa, että jos olet ollut samanlaisessa tilanteessa tai etsit sitä oikeaa elämääsi, älä takerru yhteen henkilöön, ajatukseen tai kuvaan täydellisestä suhteesta, vaan anna kaiken ja kaikkien rakastaa sinua. Anna itsesi ottaa vastaan rakkautta, hyväksyntää, huolenpitoa, hellyyttä, kosketusta, läsnäoloa, kuuntelua ja kaikkea mahdollista hyvää kaikilta, ilman esteitä. Käännä symbolisesti vastaanottimesi täysille. Älä rajoita rakkauden vastaanottamista, vaan ota kaikessa vastaan apua, myös oikean kumppanin löytämiseksi. Anna enkelien auttaa, he kyllä löytävät sinulle oikean henkilön elämääsi ja voit saada sen mitä tarvitset. Muista siis kertoa heille avuntarpeestasi! Älä silti odota mitään, sillä odottamalla saa vain lisää odotusta.

Luopuessani kaksoisliekkiharhasta, kului aikaa noin viikon verran, kunnes matkasin kauas Pohjois-Suomeen pitämään luentoja eräille kesäpäiville. Olin valmistautumassa luennoimaan ja juuri ennen h-hetkeä paikalle saapui vielä yksi autollinen väkeä. Kuinka ollakaan, mukana oli nuori kaunis nainen. Siinä hetkessä oli jotain taianomaista: olin jälleen löytänyt kaksoisliekkini inkarnaation, neljännen laatuaan! Poikkeuksena aiempiin kaksoisliekkien kohtaamisiin, tällä kertaa meillä olisi yhteinen tarkoitus elämälle. Luovuttuani vuosia mielessäni eläneestä vääränlaisesta mielikuvasta, sain viimein täydellisen parisuhteen.

Ennen, kuin etsit itsellesi parisuhdetta, suosittelen sinua tutustumaan itseesi ja kasvamaan ihmisen mittaan eli käymään läpi ne asiat, joita olet täällä ihmisenä opettelemassa. Konsultaatiossani autan sinua näkemään harhan verhosi läpi ja purkamaan esteesi, joita olet asettanut itsellesi, ellet yksin pysty tähän. Anna itsellesi lupa vapautua epätosista asioista ja vapauta itsesi elämään täyttä elämää. Rakasta itseäsi niin paljon, että tahdot löytää todellisen itsesi. Arvosta itseäsi niin paljon, että olet valmis ottamaan vastaan kaiken hyvän elämässäsi.